Kun olin lapsi asuimme maalla jossa melkein vieressä kulki maantie,sellainen hiekkatie jiota tiet silloin olivat. Ei se haitannut talvella kun oli jyrkkä ja pitkä mäki ja vesikelkka johon meitä mahtui monta laskettelijaa, mutkissa pelotti koska kelkka kulki lujaa jo siinä kohden, hiukan kirkuen saattue meni eteenpäin.Kun kelkka kulki kotimme ohi äiti joskus huuteli Tuulikki ja Eila kotiin.

Ei me sellaisia huutoja kuulleet vaikka vastaantulijat kertoivat äitinne huuteli kotiin, hui hai mitä me siitä välitimme koska oli niin hauskaa laskea lujaa vaan ylämäkeen astellessa puhuimme hiljaa ettei äiti vaan kuule jos on ulkona.Vaikka oli pakkanenkin ei siitä välitetty eikä sitä tuntenutkaan että käsiä ja jalkojapaleli.

Vaan kun tuli kotiin lähdön aika alkoi hirvittää kuinka vihaisia vanhemmat olivat ja alkoi jo kylmyyskin tuntua hiukan arkaillen avasimme ovea ja otimme vastaan nuhteet joita varmasti tuli ja uhkaus ettei päästä seuraavana iltana, tosin koskaan se ei toteutunut ehkä vanhemmatkin muistivat jotain lapsuudestaan.

Nyt on olleet hyvin helteiset säät jo viikkotolkulla ja hikoilemista riittää, tänään Jouni soitti Kuusamosta siellä on Kiillon omistama vapaa-ajanvietto paikka jota henkilökunta saa vuokrata ja he Annen kanssa olivat eilen sinne ajelleet  ja kertoi että sielläkin  oli lämpötila 29 astetta, viikon he aikoivat siellä olla.

Kuuntelin Jumalanpalveluksen ja siitä tuli mieleeni rippikoulun käynti, asuimme silloin Heinävedellä ja kirkolle oli matkaa 8km jonka ajoin pyörällä. Mietin sitä että mitä minä ymmärsin niistä papin puheista ja raamatusta, min usta tuntuu etten juuri mitään se oli vaan  tehtävä joka kuului siihen ikään. Kyllä minä luin kotiläksytkin vaan se ymmärrys ei ollut luetun tasalla.

No ripille kuitenkin päästiin ja sitäkään en osannut suuremmin ajatella mitä se merkitsee oli kai välirauhan aika ja rippipuvut oli kaikilla mustat, se oli synkän näköistä seuruetta kun kirkonmäelle kuljimme. Kuinka meidän kenenkin elämä on jatkunut sitäkään en tiedä vaikka nyt tuntuu että haluaisin tietää heistä jotain. Tuleekohan kenellekään näitä ajatuksia mieleen tässä iässä.

Nyt vapunaatto ja tulee mieleen ne vaput jotka olen viettänyt joskus aikoinaan kun olin miniänä mieheni kotona jossa oli myös mieheni äiti, hän oli mennyt naimisiin melko iäkkäänä että hän oli saanut lapsensakin hyvin myöhään kun näin ajattelen kun itsellä lapset olivat syntyneet  alle 25 vuotiaana.Anoppini oli suuren talon tytär ja hän oli sitä loppuun saakka vaikka pojathan perivät silloin talon ja maat. Anoppinikin oli saanut pari lehmää ja vaatteita vuodevaatteita määrätty määrä ja samoin hameita ja röijyjä oli  hyvin  paljon. Hänellä oli myös käsitys vapusta että se on työläisten itselleen keinottelema palkallinen vapaa ja hän ei sitä hyväksynyt ja toi sen esille erilaisin keinoin. Minä taas olin tottunut siihen että sitä viettiin pyhäpäivänä ja käytiin tilaisuuksissa jos niitä oli lähitienoolla ja olihan se myös ylioppilaitten juhlapäivä.

Muistan yhden vapun jolloin pahoitin mieleni asian takia, olin pyytänyt miestäni että lähdettäis käymään  eräitten samanikäisten tuttavien luona ja olin heille jo puolittain luvannutkin.Anoppi sanoi vappu-aamuna että nyt on savupiipunnuohous päivä. Mieheni ei puhunut siihen mitään hymähti vaan, han ei koskaan sanonut äidilleen vastaan. Entiedä moniko teistä tietää mikä on piipun nuohous, nousta katolle ja havuluudalla joka oli vahvan narun päässä kivi painona nuohottiin ja joka paikka oli noessa vallankin nuohooja, sauna laitettiin lämpiämään missäs muualla sitä pestiin ja lämmityskin kesti monta tuntia. Jorma oli jotain kolmen vanha ja Jouko 5-6kk ja enhän minä päässyt sen ikäisten lasten kanssa arkena minnekään eikä ollut muutenkaan sopivaa, laiskan nimen siitä sai. Minä itkeä tihrustin pojista salaa etteivät he ala itkeä. Kävimme mekin lasten kanssa saunassa ja vappujuhlat oli pidetty. Anoppi oli voittanut.

Tänään oli kahvilla pariskunta joiden kanssa puhumme usein vanhoista asioista ja niin n ytkin. Silloin oli suuret tuvat maalla ja kamareita yksi tai korkeintaan kaksi ja kaikki puutyötkin miehet tekivät talvisin tuvassa, melkein kaikilla oli höyläpenkkikin tuvassa, tehtiin reetkin ja siinähän oli työtä melkein talveksi, lattia ei ollut aina roskaton koska tuleehan puustakin lastuja ja kaiken laista purua, vaan se oli puhdasta roskaa.

N aiset karstasivat villoja silloin ei ollut paikkoja jossa olis tehty lepereet v almiiksi, lepere on villoista karstattu ja muotoiltu pötkö josta kehrättiin villalankaa ja siinäkin oli suuri ero kuka minkäkinlaista lankaa pystyi kehräämään, yritettiin aina saada mahdollisimman ohutta ja sileätä koska langat sitten kerrattiin joko kaksin tai kolminkertaiseksi. Siitä neulotut sukat ja lapaset olivat lämpöisiä koska niissä ei ollut mitään keinokuitua, mutta se ei myöskään ollut niin kulutusta kestävää. Myös villapaidat ja takit neulottiin käsin. Myös huovutettiin villoja joista tehtiin töppösiä ja kintaita olivat lämpöisiä mutta myös kömpelöitä. N ykyään on myös tullut muotiin huovutus ja minulla on yksi liina jonka kummityttöni Tiina on huovuttanut ja muotoillut. Käsitelkää sitä hyvin se on muisto ja siksi arvokas.

Sukuumme tai oikeastaan perheeseemme on syntynyt pieni tyttövauva ja tuolla Joukon blogissa oli puhetta rotinoista joita viedään lapsen syntymän jälkeen perheeseen johon tämä ihanuus on tullut. Itäsuomessa kuitenkin se oli tapoihin kuuluva perinne  ja alunperin on ollut oikein asiallinenkin tehtävä kun vauva on perheessä äidin aika menee v auvaa hoitaessa ja ei jää niin paljon aikaa muun perheen huolehtimiseen esim. ruuanlaittoon ja leivän ja pullan paistoon, siksi ympäristö ja sukulaiset huolehtivat ensimmäiset viikot siitä .

Kun meillä pojat syntyivät Paavolla oli samassa pitäjässä mutta ehkä 15km päässä serkkuja, suuria talollisia ja he tulivat hevosella ja oli kärrykuorma kaikenlaista ruokaa mukana. Se olikin hankalaa kun  ei ollut silloin jääkaappeja eikä pakastimia mihin voit ja lihat voi laittaa kun Jorma ja Jouni ovat syntyneet kesällä, kyllä siinä sai kaikki keinot keksiä ettei ruoka pilaantunut. Esimerk. voitahan laitettiin astiassa lähteeseen jossa oli kylmä vesi, ja joskus lihaakin ja peitettiin jollain etteivät metsän eläimet vieneet. Eihän nyt ole mitään huolta kun on missä säilyttää, joten suku ja ystävät alkakaahan tehdä rotinoita pikku-neidin kunniaksi.