Heinävedellä, Kerman kylässä

Meillä lapsuudenkodissani ei harrastettu juuri kirkossa käyntiä ja oli se hankalaakin koska kirkolle oli 8 km eikä silloin ollut kulkuneuvoja joilla olisi menty, meillä ei ollut hevosta ja autoja ei ollut juuri kellään. Asuimme isän kotona jossa asui myös ukki ,mummi, Kauno setä joka oli silloin poikamies, myöskin Ida täti joka oli vanhapiika, kyllä tilaakin oli sen ajan olosuhteisiin verraten ihan tarpeeksi ja meitä lapsia oli silloin neljä mutta koskaan ei jouduttu olemaan yksin koska aina oli joku aikuinen kotona ja äitihän ei ollut työssä koska kotona oli lapset ja ja joku lehmä hoidettavana ja kaikki askareet, esim. pyykinpesu oli iso homma kun saunalla lämmitettiin vesi ja pestiin käsin ei kukaan tiennyt pesukoneista mitään ,ei nykyajan ihmiset osaa edes ajatella kuinka alkeellista silloin oli  ja kaikki vaatteet äiti ompeli itse ompelukone oli ja sitä monet kadehtivat sekin oli niin harvinainen ,muistan että Ukki oli melkein aina vuoteessa ja hän yski hänellä voi olla joku keuhkosairaus, mummi taas oli hyvin vikkelä jaloistaan ja kesällä marjaan lähdettiin aamulla aikaisin ja piti olla hiljaa ettei kukaan kuule, Tuulikki oli aina mummin mukana minä harvemmin kun enjaksanut lähteä niin aikaisin ja olin jotenkin heikko kaatuilin siellä metsässä kun oli risuja, Tuulikki kantoikin tullessa marja-astian etten kaada marjoja vaikka sekin tapahtui monesti kun olin niin väsynyt.

Lapsuudessani ei ollut haudalla käyntikään tapana vai eikö ollut mahdollisuutta, kun aiemmin kirjoitin että Ida täti oli vanhapiika en kyllä edes tiedä kuinka vanha hän oli koska en muista syntymä vuotta, mutta riiuulla hän kävi ja kavereitakin oli koska vaimo ihmiset kadehtivat ja puhuivat pahaakin ,vaan meille oli siitä monesti hyötyä kun hän oli saanut karamelliä ja ollessaan hyvällä tuulella antoi niitä toisista salaa, mutta kun oli huonolla tuulella hän sanoi menkää emänne luo, Kauno setä oli aina kiltti. Kerran yhtenä yönä (nukuimme Tuulikin kanssa tuvassa jossa nukkui myös mummi ja ukki)heräsin kun aikaihmiset olivat liikkeellä mutta nukuin takaisin ja aamulla kun heräsin Tuulikki ei ollutkaan vieressäni vaan isän ja äidin kamarissa jossa nukkui myös Pertti ja Maila, ei ollut tuvassa mummikaan ja kun väki siinä nousi totesin että tuvassa oli ainoastaan minä ja kuollut ukki, no en sitä sen kummempana pitänyt mutta se öin en liikehdintä sai selityksen. Kauno setä pesi vainajan tuvassa ja vietiin laudan päällä aittaan hautausta odottamaan ei silloin kuolema ollut tabu niinkuin nyt, aitassa kävimme ukkia katsomassa kun hän oli laudalla.

Asuimme isäni kotitalossa monta vuotta mutta kun talvisota alkoi olimme jo omassa mökissämme, olimme tietoisia että jotain vakavaa on tulossa,kylässä oli pari radiota joissa aikaihmiset kävivät usen kuuntelemassa uutisia, sitten alkoi liikekannallepano joka tarkoitti että alettiin koota miehiä sotilaskeskuksiin, tiesimme että kylältä Laurilan Martti vei miehille niitä käskyjä mutta isä vahti koska näki Martin tulevan ja meni portille vastaan ja otti käskyn, illan mittaan hän sanoi meille lapsille että hän joutuu yöllä lähtemään työ asioissa johonkin kauemmasmuistakaa olla äidille kilttejä. Aamulla kun läksimme kouluun Pertin kanssa kumpikin salasi toiseltaan sen että mihin isä lähti, kun menimme koulun pihaan joku huusi lähtikö teidän isä sotaan Pertti vastasi myöntävästi ja se helpotti kun voimme puhua siitä keskenämme salaamatta, siitä alkoi se kirjeiden odotus ja pelko koska pappi kääntyy meille sitä ei onneksi tapahtunut vaan isälle siellä rintamalla tuli umpisuolentulehdus ja hän pääsi sitten ensikerran kotiin ja seuraavana päivänä loppui talvisota ja kaikki isän lähimmät sotakaverit joutuivat väijytykseen ja ammuttiin , venäläinen partio ei tiennyt että rauha oli julistettu ja tekivät sen, kerron vielä sen kun isä tuli kotiin en tuntenut häntä näin vaan että hymyilevä sotilas tuli ovesta, mutta Maila juoksi kamarista ja huusi isä tuli, se oli onnen päivä.

Senja on Helvitädin tytär ja lapsena olimme paljon yhdessä kun kävivät ukkilassa, hänen sukunimensä oli Ahlgren nykyisin Juuti hänen siskonsa on jossain ulkomailla merim iespapin vaimona ja ainoa veli Olli kuoli heti kun oli suorittanut armeijan täti syytti että hän sai siellä sydän vian, Pertti oli silloin lukemassa että hän tietäisi totuuden mutta ei ole enää sitä kertomassa, mutta sen muistan lapsena että keinussa jos oli kovempi vauhti hän jäykistyi kummasti ja piti lopettaa keinuminen, he olivat meille hyvin läheisiä. muistan kerran kun olin hakemassa risuja metsästä niinkuin niitä haettiin hellaan, oli kesä ja helle ja minulla oli kova hiki kuulin ja näinkin että tuli linja-auto heitin risut ja laitoin kädet ristiin ja rukoilin että tämä perhe tulisi siinä autossa ja niimpä auto pysähtyi ukkilan kohdalla ja he tulivat rukoukseni oli kuultu ja sen jälkeen yritin keinoa monta kertaa ja uskoin että pitää olla kova hiki ennenkuin rukous kuullaan mutta sen jälkeen ei auttanut hikikään. kyllä usko oli jollain tavalla mukana elämässämme vaikka en osaa sanoa kenen ansiosta koska kerran se oli joulun aikaan ja oli joulukuusi ja silloin pidettiin kuusessa oikeita kuusenkaramelliä, no yhtenä iltana Pertti itki vallan tavattomasti eikä saatu selville miksi, sitten hän kertoi minulle että hän ei pääse taivaaseen kun hän otti salaa kuusesta karamellin, jatkoa en muista kuinka siitä selvittiin, mutta jotain ihmeen pelkoa meillä oli monessa asiassa eikä silloin vanhempien kanssa puhuttu asioista .Tämä hiertää minua onko näin ollut meidänkin perheessä ja poikani ovat joutuneet yksin ratkaisemaan vaikeita asioita.

Mietin tuossa lapsuuden aikaani ei silloin kaikki talot lukossa olleet tai jos oli niin naapuritkin tiesi missä avainta säilytetään, niin on elämä muuttunut, Tuulikki kertoi ihan viimeisinä vuosina kun ihmettelin ettet laita ovia yöksi lukkoon sanoi ettei koskaan ole mitään viety vaan joskus on tuotu kaloja yöllä ja tuoja huudellut ettei tarvitse nousta hän laittaa kalat kylmään veteen, niin erilaista on maalla vieläkin, ei silloin ollut abloy avaimia vaan oikein kunnon avain josta hyvin sai kiinni otettua eikä avain hävinnyt kun oli tarpeeksi suuri, usenhan taloissa oli vaan joku keppi ovea vasten m erkkinä ettei olla kotona, kun muistelen ainoata veljeäni Perttiä hän loukkaantui tosi helposti, M aila juuri kertoi kun olisiko Tuulikki ollut joka kutoi hänelle villapaitaa ja sovitettaessa totesi että sinulla on niin lyhyt kaula että kaulusta on purettava hän meni eteiseen ja taisi olla vielä talvi , ja istui siellä tunti tolkulla kun joku meni kysymään että mitä sinä täällä olet sanoi että jatkan kaulaani , kyllähän me Tuulikin kanssa joskus kiusattiinkin kun äiti oli kylillä ja kerran meidän piti mennä kamariin karkuun kun hän oli niin raivona ja yritti lyödä jollain laitettiin ovi lukkoon ettei päässyt kimppuun niin hakkasi isän kalossilla oven ihan mustia viiruja täyteen ja mehän siitä nuhteet saatiin ja taisi olla kyllä ihan oikein.

Lapsuudessani ei kukaan edes ollut kuullut tietokoneista saati nähnyt, siitä joskus puhuttiin että Amerikassa on semmoinen radio jossa näkyy kuva mutta sitäkin kyllä epäiltiin ettei semmoin en voi olla mahdollista, n iin että kyllä m inunkin elämäni aikana on tekniikka tehnyt valtavan kehityksen, taisin edellä jo kertoakin että talvisodan aikana kahdessa paikassa Kermassa oli radio, joskus käytiin lastentuntia kuuntelemassa kun Markus-setä höpisi, en muista kuka niitä piti joskus tallukka kurssia, tehtiin sarkaa moninkertaiseksi tikkaamalla tallukkaita siis jalkineita kun niistä oli kova pula, lämpimät ne muistaakseni oli mutta mistä pohja laitettiin sitä en muista, vaatteita jotka oli jo hyljätty käytöstä vintille vallankin miesten vaatteita purettiin ja käännettiin ja tehtiin hameita ja takkeja monesti oli parempia kun sen ajan uusista kankaista tehdyt.

Kermassa kävi sitten Varkaudesta mies (Varkaudenpoika) jolla oli neulepuseroita ja ja housuja mistä hän niitä sai en tiedä mutta kovin hänen käyntiään odotettiin ja hän oli aina Kopolassa kortteeria, siis Salmen ukkilassa, kateeksi kyllä kävi kun Salme oli etulyönti asemassa siis sai aina parhaat puserot ja mekot.

Nyt minun pitäisi kertoa välirauhan aikana tapahtunut hyvin ikävä  asia, muistaakseni miehet oli silloinkin pois siis armeijan leivissä, isä oli vapautettu koska oli rautatieläinen ja silloin töissä Kaarnalammilla, noin 20 km päässä mutta kävi kotona vaan vapaapäivinä, asemalle oli tuotu halkoja jotka piti lastata vaunuihin sen päivän aikana ja haettiin kaikki vähänkin kynnelle kykenevät töihin, niin myös äiti joka oli aloittanut pyykinpesun jätti sen kesken ja lähti ja Tuulikki oli mukana, oli huhtikuu ja korkeat kinokset radan sivuissa ja vaunuja työnnettiin mies ja nais voimin että saatiin tyhjä vaunu tilalle, äidin jalkalipesi lumen takia ja kun vaunu liikkui hän kaatui niin että toinen käsi jäi raiteille ja vaunun pyörä meni yli,joku kylän lapsista tuli kertomaan että äitisi käsi on katkennut ja on viety kirkolle hevosella ja Tuulikki oli mukana, en oike3in tien nyt mitä ajatella ja vanhin olin kotona olijoista, en muista kerroinko Pertille mutta hätä oli suuri, illalla tuli Kauno setä käymään ja kertoi että äiti on Varkauden sairaalassa eikä ole mitään hätää se lohdutti vähän, sitten tuli Tuulikki ja hän kertoi minulle ettei äidillä ole toista kättä ja itkettiinkin.

Seuraavana päivänä jostain tiedettiin että isä on käymässä Varkaudessa ja ajaa pois mennessään määrätyssä junassa ja me menimme asemalle ja isä ehti sanoa muutaman sanan ja hän hymyili ja sanoi olkaahan kiltisti,minua se kuitenkin lohdutti tavattomasti ajattelin ettei ole mitään hätää kun isä hymyili, en muista kauanko äiti oli sairaalassa ennenkuin pääsi kotiin , mutta kyllä se alku ainakin oli hyvin vaikeata hänellä kun oli paksu pitkätukka ja minä jouduin sitä kampaamaan hän itki joka kerta etten m inä osaa kammata ja revin, enhän minä repinyt mutta molemmat itkettiin en ymmärtänyt että hän itki kätensä menetystä ja sitä ettei itse voinut laittaa tukkaansa, se oli ankeata aikaa meille kaikille. nyt en jaksa enempää tuntuu niin pahalta vieläkin.

Äidin käden menetyksen jälkeen jonkun aikaa joku naapurin tytöistä sanoi että hän on kuullut että teille tulee vauva, hämmästys ja epäusko valtasi mielen kuinka kylällä tiedettiin ja me ei, aikamme ihmeteltyämme minä aloin odottaa tapahtumaa ja olisin halunnut siitä puhua Tuulikin kanssa mutta hän ei antanut mainitakaan  asiasta hän koki sen hyvin vastenmielisenä asiana. tuli päivä että meidät käskettiin Kaunosedän ja Tyynetädin kotiin koko sakki ja Tyynetäti meni meille ja kai sinne kutsuttiin kätilökin. Aika tuntui hyvin pitkältä eikä osattu oikein olla mitenkään, tuli ilta ja Tyynetäti tuli nauraen ja kertoi että teillä on pikkusisko, tuntui mahtavalta ja ajattelin että nyt on kaikki vaikeudet ohi.

Menimme kotiin ja minä hiivin katsomaan sitä ihmettä toisista en muista,mutta heti huomenna sain tehtäviä jotka liittyivät lapsen hoitoon olin ylpeä kun minulle äiti uskoi niin tärkeitä tehtäviä, siis esim. riepujen pesua .Tuulikki mutisi että ei kun päätä salvameen en ymmärtänyt miksi hän oli niin vihainen ja vallankin jos lapsi itki.

Tuli aika että lapsi kastettiin, pappi tuli ja hänelle ann ettiin nimi Pirkko Marjatta, se oli juhlallinen päivä ja min ä sain  jossain välissä lapsen syliini ja ajattelin että nyt minullakin on oma tehtävä ja äiti luotti että osaan pitää sylissäkin ja vallankin lapsen riepujen pesu oli tehtäväni ja mieleinen oli sekin koska liittyi Pirkkoon, m uistaakseni Kaunosetä ja Tyynetäti olivat kummeina ja Saima Ratam äki alakoulun opettaja.Isä tykkäsi Pirkosta hyvin paljon  varmasti äitikin m utta käden menetys oli vielä päällimäisenä ajatuksissa ja se että kuinka minkäkin työn pystyi hoitamaan yhdellä kädellä. Pirkon pesu siis silloin oli käytössä vanna johon laitettiin pohjalle joku pehmeä pyyhe ja lämmintä vettä minä olin tärkeässä osassa kun pitelin Pirkkoa kahdella kädellä vedessä ja äiti pesi.Joskus kävi niin että äiti oli lähten yt yöllä johonkin ja aamulla isä sanoi ennen töihin lähtöä että hänen piti mennä Turkuun kun laitettiin tekokättä jota hän ei koskaan  oppinut käyttämään, siellä oli myös hänen  serkkunsa Lilloivan Anna-Mari ja hän saattoi viipyä monta päivää, Pirkko nukkui yöllä vaunuissa sänkyn i vieressä ja heräsin helposti kun hän äänteli, syöttämistä en muista m utta siihen  aikaan annettiin pien illekin lehmänm aitoa jota lämmitettiin ja annettiin tuttipullosta.

Siis heräsin kun Pirkko äänteli mutta en heränn yt kun kerrankin yöllä oli ollut ukkosmyrsky ja meidänki mökin takaa oli kaatunut paljon puita pidin varmaan tehtävääni niin tärkeänä että se voitti unenkin ja olin niin  mielissäni kun kerrankin äitikin kiitteli että osasin hoitaa lasta vaikka mikään m uu tekemäni työ ei kelvannut. Tuulikki osasi kaikkea ja hän aina leipoi , pyysin  että minäkin saisin leipoa mutta äiti sanoi että siitä ei tule mitään. Minulle kuului siivoamin en, kai se edelsi työtehtävääni aikuisena.

Sitten kun Pirkko oli jo isompi Tuulikki hyväksyi hänet ja olihan  se hauskaa leikkiä hän en  kanssaan mutta minuun Pirkko oli kiintynyt koska olin tav allaan hoitanut äidin tehtäviä, kun hän osasi jo puhua hän oli äidin kanssa jossain naapurissa ja äiti oli varmaan  kiitellyt Tuulikkia kuinka hän osaa kaikkea. Kai Pirkko oli koettan ut minustakin jotain hyvää löytää ja hän oli sanonut että kukaan ei osaa itkeä niin kauniisti kuin meidän Eila johon äiti oli sanonut että harjoitus tekee mestarin.

 Pirkon perheeseen tulo rikastutti ja kevensi koko perhe-elämää, puhuimme keskenämme paljon enemmän myös isä ja äiti hän oli se keskipiste jota seurattiin. Äiti kun hän oli jo vähän tottunut elämään yhdenkäden kanssa keksi tavattoman paljon keinoja joilla pystyi paremmin  osallistumaan kodin askareisiin. Eräänä keväänä olimme melkein kaikki kylän mukulat myös me Tuulikin kanssa taimenistutuksessa jossain metsässä ja sillä aikaa äiti oli keittänyt suuren kattilallisen jotain marjakeittoa, no eihän hän saanut sitä yhdellä kädellä hellalta pois (oli hellanrenkaat ja kattila syvällä niitten välissä) hän meni tien varteen ja joku mies talutti pyöräänsä ylämäkeen äiti kysyi että tuletko nostamaan kattilan hellalta, mies tuli ja nosti koska näki ettei äiti yhdellä kädellä sitä jaksa nostaa.Siis äiti ei jäänyt neuvottomaksi asioiden edessä hän keksi keinon millä selvitä.

Silloin oli tullut tämä elokuva "Katariina ja Munkkiniemen Kreivi" ja me Tuulikin kanssa usein kun teimme illalla käsitöitä laulettiin silloin ;vuodet kulki kulkuaan en saanut rauhaa milloinkaan; pöydän alta kuului huokaisu en saanut minäkään; pikkusisko siellä otti osaa kaihoomme. Isä soitti mandoliin ia ja viulua ja lauloikin joskus ,hänellä oli tavattoman kaunis pehmeä ääni. Hän oli ollut joskus nuorena Helsingissä ja varmaan niiltä ajoilta hän osasi monta laulua musikaalista "Jääkärin morsian" ja muistan hänen laulaneen esim." Mä poika pohjolan sun luokses halajan kun saapuu yö ja tuulonen se soi niin viihtäen." En ole varma oliko se ihan niin mutta minä ainakin nautin tavattomasti hänen laulustaan ja soitostaan.

Isä luki hyvin paljon ja lauantai oli se päivä kun hän kävi kirkolla kirjastossa. Kerran isä oli kirkolla ja äiti oli keittänyt luumukeittoa niin kuin yleensä lauantaina ja Pertti kun söi oli nielaissut luumunluun ja alkoi huutaa hirveästi että nyt hän kuolee että isä pitää hakea kirkolta, äiti sanoi (oli talvi) että meneppäs hiihtämään se voi tulla ulos kun  hiihdät. Pertti hiihti karvahattu päässä ihan punaisena ja hikisenä minä menin kysymään että helpottaako, Pertti huohotti kyllä se helpottaa kun vaan jaksais hiihtää ja jatkoi matkaa, kyllä hän oli poikki kun isä tuli ja vapautti hiihdosta. Kerran vähän suurempana hän oli ottanut minun sukseni ja kärki oli katkennut olin tosi pahoillani siitä mutta Pertti sanoi että suutari Jussi sanoi että sen olis saanut laitettua jos ilma ei olis kerennyt väliin.Nyt kun tuli puhe Pertistä kerron vielä kun opettajalla oli saman ikäinen poika Jussi ja kerran he olivat pienillä kirveillään leimanneet Ikäheimosen metsää joka oli lähinnä, hakanneet puunkuorta pois ja kyllä isä ja opettaja joutuivat maksamaan  siitä. Oli joulun alusaika ja Pertti kirjoitti joulupukille kirjettä ja vei ulkorapun kaiteeseen narulla kiinni, tuli sisälle ja sanoi että jos kirje ei yöllä häviä se on koulun Jussilla selkäsauna. Pidettiin huoli että hävisi että Jussi säästyi selkäsaunalta. En tiedä kiinnostaako nämä ketään mutta minä kun kirjoitan muistan sen ylemmyyden tunteen jota tunsin kun olin viisaampi kuin Pertti mutta hän olikin 4 vuotta nuorempi kuin minä, se ylemmyyden tunne kyllä haihtui myöhemmin kun hän oli lukenut mies ja minä tavallin en perheen äiti.

 Kermassa kulki sitä virtaa myöten laivareitti Kuopion ja Savonlinnan välillä ja usein kohtasivat Kerman tienoilla. Illalla se laivalle meno oli päätapahtuma silloin kun sinne sai mennä, siihen oli monet ehdot esim.kasvimaan kitkeminen ja harventaminen ja risujen haku metsästä ym. Tahtoi päivällä joskus unohtua tehtävät ja muistui mieleen vasta kun Savonlinnasta päin tuleva laiva huuteli alavesillä, silloin tuli kiire kasvimaallakin ei siellä aina ehtinyt katsoa mitä tuli poistettua siinä meni porkkanan taimetkin samalla.Laivalle tuli kaikki kynnelle kykenevät vaikka yleensä laivat menivät vaan ohitse joskus oli joku tulossa Kuopiosta tai kirkolta että laiva poikkesi laiturissa.Mutta oli joskus jännää koko päiväksi jos kauempaa tuotiin eläimiä joita vietiin teurastamolle, vallankin jos oli v ihaisia sonneja vaikka yksikin. Siinäkin oli hankalat paikat kun moni eläin pelkäsi astua laudalle jota myöten talutettiin laivaan piti olla monta miestä hommaa hoitamassa.Meidän vaihtelumme oli se kun siellä oli toisiakin lapsia ja nuoria ei ollut televisioita rattona.

Juojärvellä

Sitten isä joka oli ratavartija sai paikan Juojärveltä ja tuli eteen muutto Kermasta jossa olimme koko ikämme olleet, haikeata se oli mutta koska me Tuulikin kanssa olimme jo 16-17 vuotiaita oli hauskaakin nähdä eri ihmisiä kuin Kermalaiset vallankin poikia. Kun muutim me asem alle kasarmille olimme paikassa jonka kautta kylän elämä kulki , matkalaiset ja postikin oli asemalla joka jaettiin illalla, siellä tavattiin eri ihmisiä ja taas kylän pojat tykkäsivät kun tuli kaksi neitokaista jotka ei olleet koulutovereita. Melkoista vipinää se alkuun olikin kun treffejä oli yllin kyllin ja ladoissa pidettiin tansseja jossa joku soitti grammofoonia tai parhaassa tapauksessa tuli joku haitaristi, se oli jotakin eikä saattajistakaan pulaa ollut.

Sitten miehet kotiutettiin ja heitäkin tuli kylälle aika monta, esim. Paavo joka oli huomattavasti v anhempi minua siis silloin ajattelin niin, joskus postilla kysyi että koskas tyttö lähtee sedän kanssa kävelylle, se ei alkuun tullut edes mieleen ja toisetkin sanoivat ettet kai sinä noin vanhan miehen kanssa tee senssejä.

Asema-alueelle radan taakse ajettiin paljon tukkeja joita kuorittiin ja Perttikin vapaa aikanaan sitä teki ja kun menin hakemaan häntä syömään siellä oli hyvin usein Paavo joka jelppasi Perttiä ja heistä tuli hyvät ystävät ja kuinka ollakaan siitä se meidänkin seurustelu vähitellen alkoi, ja niinkuin Pertti Paavon muistopuheessa sanoi se oli paljolöti kaivonkannella istuskelua äidin silmien alla.Vähitellen tuli meille kotiinkin ja Pirkko ja Maila ihastuivat ja sylissä istuskelivat.

Sitten äiti lähetti minut Nurmekseen Helvitädin luo apulaiseksi, en muista kuinka kauan siellä olin mutta kirjeitä kulki ja sitten kun palasin en ollut kotona kauan kun kutsuttiin Ratamäelle lasten vahdiksi he olivat muuttaneet Kintauteen Jyväskylän lähelle ja äidin keksintöähän se varmaan oli kyllä sen tiesin mutta kyllä Paavo siellä kävi kun hänellä oli tuttuja Jyväskylässä. Siellä muuten näin Viljo Vesterisen livenä kun hän oli jossain siellä soittamassa ja tuli Ratamäelle syömään. Ei kulunut kauan kun Paavo oli käynyt isältä pyytämässä kättäni ihan vanhan aikaisesti, ainoa Pakarisen tytöistä joka isältä kysyttiin, ja niin menimme kihloihin  ja tulin pois piikomasta.

Jäi tuossa edellä kertomatta että Pirkko oli kovasti minun perääni kun läksin treffeille juoksi perässä ja huuti ja varmaan ainoat kintuille sipaisut sai minulta en tiedä tiesikö äitikään, hän ei hyväksynyt että läksin ilman että hän on mukana.

Kun menimme kihloihin Paavo sanoi että jos tulee joskus vastaan mies jonka katsot paremmaksi muista että minulta ei vie vaimoa kukaan eikä koskaan, taidatkos sen selvemmin sanoa, sitä en ole ajatellut miten hän olisi sen estänyt mutta ei tullut sitä parempaa vastaankaan. Meillä oli kotona lehmä ja Kantalassa oli kolme ja tuli eteen ongelma kun Paavon äiti oli tyttärensä luona ja minä hoidin lehmät, ja äitikin lähti jossain käymään ja sekin lehmä oli aamulla lypsettävä. Asia ratkaistiin niin että minä illalla laitoin Pirkon yövaatteisiin ja päivä vaatteet takapuolen alle ja tyttö Paavon pyörän tarakalle ja meni yöksi Kantalaan ,aamulla lypsin lehmän kotona ja sitten läksin Kantalaan lehmän lypsyyn. Kyllä Pirkko oli illalla kysellyt että koska se Eila tulee mutta nukkui tyytyväisenä kun aamulla sinne menin ja oli polleata siitä että oli yötä Paavon luona, että semmoinen oli tyttö nuorena. Sitten hän ihaili tavattomasti Paavon tupakan polttoa ja oli mummolle sanonut että sanon äitille että minä alan polttaa tupakkaa äläkä edes luule etten polta, mummo oli kieltänyt että älä sano ei äitisi päästä sinua tänne, koska olihan se mummolle hauskaa kun tyttö jutteli hänen kanssaan.

Kapioita ei liioin saanut kun kaikki oli kortilla ja kankaitakaan ei ollut kaupoissa, jostain äiti sai esim.tarvikkeet täkkiä varten ja oli joku joka niitä teki ja pyyheliinakangastakin olihan sitä jossain tiskin alla ja äiti oli hyvä siinä että sai selville mistä voisi saada, no jokatapauksessa melko vähillä kapioilla miniäksi menin ja sekään miniäksi meno ei ole helppo juttu.Minä olin tottunut olemaan komennon alla kotoa kun suoraan menin en ollut koskaan saanut olla minä itse. mukavampi olisi ollut perustaa oma koti mutta tyydyin kun näin oli vaikka monesti se itku tuli kun olisin tehnyt jonkun asian toisin mutta sanotaan että "maassa maan tavalla tai maasta pois"Kokolailla hyvin mummon kanssa toimeen tultiin ei siinä suurempia kahakoita ollut.

Kun meidät oli vihitty sattuneesta syystä talvella vaikka oli kesähäitä suunniteltu Paavo lähti melkein heti Helsinkiin Poliisialokaskurssille ja me jäimme mummon kanssa kaksin. Olimme siihen saakka nukkuneet kamarissa mutta kun jäin yksin mummo muutti sinne ja nukuin tuvassa jossa oli toinen sänky johon tuli vanha pappa Helsingistä kalaukoksi sanottiin joku entinen virkailija joka halusi olla kesät maalla ja kalastella. Sinälläänhän sillä ei ole merkitystä mutta sairastuin sikotautiin ja sen jälkeen tuli keuhkoputkentulehdus luulen sillä ei siellä ollut lääkäriä ja lima jota yskin oli aivan veristä. Kalaukko oli huolissaan ja koetti puhua että lääkäriin nuorirouva pitää viedä no kun ei ollut kuka olisi v ienyt, kuolevani luulin ja olin niin sairas etten enää välittänytkään. En tiedä lähettikö hän poikiensa välityksellä Paavolle viestiä kun Paavo ilmestyi kotiin mutta silloin olin jo hiukan paremmassa kunnossa, mutta siitä seurauksena on Jorman invaliditeetti. Kun tuli kesä ja Jorma syntyi elokuussa se salattiin minulta viikon verran mummo pesi pojan ja kapaloi tiukasti, sitten kun se tuli ilm i minulle se oli suuri järkytys mutta Paavo osasi senkin asian hoitaa niin että säilytin järkeni. Hän oli sodan käynyt mies joka oli nähn yt kaikkea , hän sanoi että siitä voi tulla parempi poika kuin monesta muusta, ja tulikin,

Ymmärrän mummonkin asenteen min ua kohtaan hän oli iloinen kun sai poikansa terveenä kotiin sodasta jossa oli ollut 5 vuotta ja minä romutin haaveet että voivat olla kahden ja hän passata poikaansa. No kerron vielä siitä kun tyttökavereitani tuli minua katsomaan joskus hän ei päästänyt katsomaan ollenkaan ja silloin kun päästi hän piti poikaa tiukasti sylissään oli monta hyvin noloa tilannetta ja varmasti kylällä puhuttiin että olen anopin tossun alla, Paavo ei tiennyt ja eikä hän kov in koskaan äidilleen pahaa sanonut. Poika oli mieluinen minäkin sain jotain arvoa sen tiimoilta. Joskus ajattelin että olis voinut jotenkin olla minun puoltani mutta hän kunnioitti äitiään jopa teititteli niinkuin minäkin.

Isä ja äiti olivat siinä välillä muuttaneet Koprakseen tai tietysti koko perhe, kävivät alkuun useinkin samoin Tuulikki joka asui Kangaslammilla vaikka ei ollut vielä naimisissa Ukon kanssa. Hän toi aina Jormalle vaatteita ja leluja ja rattaatkin ,hän oli töissä asem amiehenä siis rautatiellä ja hänellä oli rahaa, Pertti oli joskus kesällä kauankin ja meiltä käsin kävi Kermassa kavereittensa luona.Niin minä totuin miniän osaani ja äidinkin rooliin ja Paavo auttoi tosi paljon lapsen hoidossakin vaikka siitä mummo ei tykännyt ei sellainen sopinut siihen aikaan .

Elämä sujui niinkuin se maalla menee ei siinä ollut paljon vaihtelua mutta olin kyllä tyytyväinen kun oli perhe ja mummo kuului myös siihen.Paavon koti oli rannalla Pöytälahdessa ja talo oli oikeastaan vähän kuin mäellä, siksi oli kova vahtiminen kun lapsi joka käveli jalat lähti aina alamäkeen.

Elimme normaalia perhe-elämää ja poikia tuli kaksi lisää niin että ei tullut vapaa-ajan vietto ongelmia, radio oli akulla toimiva vissiin ja sitä kuuntelemaan tuli maanantaiiltana Kerviset koska silloin tuli joku kuunnelma jonka halusivat aina kuunnella , monesti se olisi ollut ainoa aika jolloin olimme koolla perheenä joten en siitä oikein pitänyt mutta ei voinut kieltääkään, mummo rupesi usein nukkumaan vaikka radio oli samassa tuvassa. Paavo rakensi pojille pihaan leikkimökin heti kun alkoivat ulkona leikkiä, mutta silti usein ainakin Jorma ja Jouko lähtivät aidan taakse metsään leikkimään Jouni pienimpänä jäi pihalle tai tuli sisälle leikkimään minun kanssani.Jouko putosi ainakin kerran laiturilta järveen ja Jorma oli tukasta kiskonut takaisin kuivalle maalle, hän itki kovasti ja kun kysyin että sattuiko Jorma tiesi että se itkee sitä kun uusi lippahattu kastui, heille kai isänsä tuonut Joensuusta samettiset lippalakit Jormalla oli tummanpunainen ja Joukolla vihreä, no lakki kuivui aikanaan  .

Siihen aikaan lauloin hyvin paljon töitä tehdessäni ja pojat oppivat siinä virret ja iskelmät, Jouni ei osannut kunnolla puhua kun hän lauloi "Jeesus kuule rukoukset köyhän kurjan syntisen"siinä oli naurua pidäteltävä. Jostain syystä pihalle m elko ylös vedettiin keluvene sehän oli suurempi kuin soutuvene, siinä pojat istuivat mielellään ja lauloivat jotkut uittomiehet oli ihmetelleet Paavolle heidän kaunista lauluaan sehän kuului vettä myöten kauemmaksikin. Joskus pääsin käymään kaupalla yksin  oli ehkä kilometrin matka, siinä sillan tienoilla oli mahtava vapauden tunne kun kukaan ei ollut helmoissa, kerran kun tulin kotiin mummo kehui kovin että Jorma joka oli ollut Muttilaisella naapurissa käymässä oli tuonut risuja tullessaan hän ei huomannut että poika oli likomärkä siis hän hämäsi mummon risuilla ja täydestä meni, uittomiehet oli kertoneet Paavolle että sinulta meinasi poika hukkua oli pudonnut ponttujen väliin ei kä huutanut mutta kun miehet oli kahvilla alkoi kuulua ihmeellinen ähkinä ja menivät katsomaan niin siellä oli poika ponttuun reunassa kiinni, siis Jorma osasi hämäyksen jo silloin.

Illoin jaettiin asevelipalstoja sodassa olleille miehille ja Paavokin sai ne pellot jotka oli olleet käytössä aikaisemminkin mutta kuuluivat EnsoGutsetille ja olivat jäänne jostain Paavon isän työjutuista . Alettiin rakentaa sinne taloa joka ei ollut vielä ihan valmis mutta asuttiin kyllä, todettiin että työmahdollisuudet loppuu jo Paavoltakin ja on kolme poikaa kasvamassa. Vaikea päätös se oli mutta ajateltiin poikien koulun käyntiäkin ja niin Paavo monen muun kanssa lähti Tampereelle työn hakuun ja Lokomollekin olisi voinut jäädä heti mutta tuli hän kotiin että saatiin asiat järjestettyä . Hyttisen Aimo osti talon ja Paavo lähti että etsii asunnon ennen meidän muuttoa Aimo autteli pakkaamisessa ja tavaroiden kuljetuksessa asemalle ja kun lähdettiin me molemmat Aimon kanssa itkimme. Menimme ensin Kangaslammille Pölläselle ja sieltä jatkoimme matkaa. Oli huhtikuu ja paksut hanget ja kun lähdettiin Pölläseltä Tuulikki otti Jounin selkäänsä ja kun horjahti polulta hankeen Jouni oli huokaissut "Onni täällä vaihtelee taivaan isä suojelee"Tuulikki nauroi niin ettei tahtonut hangesta ylös päästä. Näin läksimme kohti tuntematonta maailmaa.

Hämeeseen...Ylöjärvelle

Menimme ensin Maliselle jotka olivat tulleet aikaisemmin tänne ja Paavo oli nähnyt lehdestä ilmoituksen että omakotitalon yläkerta rakennetaan asunnoksi sille joka maksaa oliko se joku määrätty summa ja sitten kuitataan  vuokrassa ja niin hän oli maksanut ja jonkun ajan kuluttua voimme muuttaa uuteen yläkerta asuntoon. Tuli vielä selville että Hännikäisen Santeri oli äitini rippikoulukaveri, hyvät vuokraisännät ja emännät olivat ja kun myivät talon v uoden kuluttua me jäimme vielä koska vuokraa oli vielä maksettuna.

Lempäälän Kuljuun

Sitten Paavon työkaveri lähti takaisin Heinävedelle ja myi  mökin Kuljusta jossa oli suuri tontti johon oli istutettu paljon omenapuita ja marjapensaita, pieni se oli ja sauna oli samassa rakennuksessa mutta hyvin siinä toim een tultiin ja pojillakin oli kavereita ja tilaa leikkiä.Oli Iso kuisti josta tehtiin alkovi poikien sängylle. Melkein kaikki vihannekset ja perunat ja marjat sekä omenat saimme omalta tontilta ja se oli rahallisestikin iso asia.

Jouni sai keväällä parhaan todistuksen luokaltaan ja me niin Paavon kanssa epäilimme pärjääkö koulussa, kuitenkin vaikka opettaja näin sanoi kun alkoi todistuksia jakaa hän kysyi minulta kun tuli todistuksen kanssa että jäinkö minä luokalle, samana keväänä he Joukon kanssa saivat Hymypojat ja Jormalla käv i niin huono tuuri kahdesti että kahdella pojalla oli pisteitä saman verran ja arvonnassa jäi toiseksi molemmilla kerroilla. Se kyllä aiheutti Hirvosen pojissa kateutta mutta kavereita silti yhä olivat. Minä kävin siihen aikaan koululla laulukuorossa ei siellä juuri muita ollut kun pari opettajaa ja Rajalan poika ,nimeä en muista ja Aaro joitten talo oli siinä vieressä ,se oli paremminkin vahvistettu kvartetti ja jossain juhlissa lauloimme. Kirjasto oli koululla ja Saunamäki johtajaopettaja sitä hoiti , hän ihmetteli kun meidän pojat lukivat niin paljon ja sanoi että sen huomaa esim. ainekirjoituksessa kun san av arasto on niin suuri ja aina kun vein pojille kirjoja kun hain itsellenikin piti vaan katsoa että minkä kirjan lukemisesta oli pitempi aika koska kirjasto oli melko pieni.

En muista vuosilukuja mutta olin muutamana kesänä jäätelötehtaalla kesätöissä Valiolla ja sieltä sai henkilökunta ostaa vai oliko vallan ilman vähän vaurioituneita jäätelöitä, puikkoja siellä pääasiassa tehtiin, oli semmoista hiilihappojäätä jota laitettiin jäätelöitten kanssa pakettiin ja kyllä ne melkein sulamatta kesti kotiin saakka vähän pehmeitä oli ja siinä sai naapurinkin lapset jäätelöä kun pakastimia ei ollut  monessakaan paikassa, se oli pojille juhlaa.

Tampereelle, Rantaperkiöön

Sitten menin töihin Klingentahlille kehräämöön siellä oli koko ajan semmoinen koneitten humina, en sitä pitänyt muuten hullumpana mutta ne naiset olivat niin rivosuisia ja kun näkivät että oudoksuin juttuja lisäsivät höyryä, siellä tutustuin Pakarisen Ailaan ja meistä tuli hyvät ystävät perheenäkin se oli mukavaa kun hekin olivat samasta pitäjästä.Kun kaksi pojista kävi oppikoulua kaupungissa ja me Paavon kanssa töissä eikäm Paunulla ollut koululais alennuksiakaan laskimme että sillä rahalla saamme vuokrattua työsuhde-asunnon Hatanpäänhovista ja jää vapaa-aikaakin enemmän, N iimpä muutimme kaupunkiin ja outoa se alkuun oli kun ihmiset kulki ikkunan alla ja käytävästä kuului aina liikettä ja hissin ääni, mutta kaikkeen tottuu kun on pakko, kauppa oli samassa talossa ei ollut pitkä ostosmatka.Sitten alkoi laitosmiesten lakko jatehdas pysähtyi, minä otin lopputilin .

Sen jälkeen joku äidin tuttu mielisairaanhoitaja tuli kysymään tulisinko Hatanpäälle psykiatriselle sairaala-apulaisen kesä sijaiseksi, no minä menin ja olinko vuoden kun Kauppiin ilmoitettiin että haetaan sairaala-apulaisia, menin puhumaan ylihoitajalle ja hän kehoitti hakemaan vaikka en ollut käynyt kurssiakaan, kehoitti viemään paperit itse ja työaikana sain mennä.Ei ollut hakuaika loppunut kun hän tuli sanomaan että saatte sen paikan, siis ylihoitajat keskenään sumplivat asian, olin iloinen vakipaikka kaupungilla.

 menin töihin Kauppiin, osasto oli tubiosasto ja siellä oli neljä sairaanhoitajaa kaikki vanhoja piikoja ja minun lisäkseni kaksi sairaala-apulaista vanhoja piikoja, olin siinäkaartissa ihmetyksen aihe perheen äiti tulee töihin.Näin mentiin vuosi ja tämäkin osasto m uuttui kroonikko-osastoksi ja tuli apuhoitajia melkoinen määrä varmaan liki kymmenen  ja asia vaatii sopeutumista kaikilta ja osaston työnjako meni uusiksi, se toi elämääni myös paljon mukavuutta kun oli vähän samanikäistä väkeä ja puhekaveria koska meidän välimme ei olleet niin viralliset, koska ennen heidän tuloaan osastolla teititeltiin toisiamme, tuntui hullulta sitten kun alkovat tehdä sair.hoitajatkin sinun kauppoja, ei se ollut helppoa .

Meillä pojat kävivät koulua Jounikin kansakoulua vielä yhden vuoden ja sitten meni  tai pääsi yhteislyseoon, rahaa meni paljon koulutarv ikkeisiin ja ruokakin oli maksullinen siihen aikaan koulussakin, kuitenkin tuntui melkoisesti helpommalta kun minäkin sain palkkaa, mutta kaikki ymmärtää sen kuinka paljon meni jo ruokaan kun sen ikäisenä pojat syövät paljon mutta Paavolla oli ylitöitä ja pyhätöitä niin paljon kun jaksoi tehdä ja kyllä hän tekikin ,ehkä se osaltaan aiheutti myöhemmin hänen sairastumisensa.Sitten pojille alkoi ilmestyä tyttöystäv iä ensin tietysti Jormalle en muista tytön nimeä mutta asui samassa talossa joka oli Jorman ensimmäinen heila ja sitä tyttöä ei vaivannut ainakaan raittiin ilman puute, Jorma harppaili pitkin askelin Hatanpäänhovin ympäri ja tyttö yritti pysyä vauhdissa mukana, meitä Paavon kanssa asia huvitti melkoisesti ja sitten ilmestyi Joukollekin, joskus kun olimme Paavon kanssa molemmat iltavuorossa ,minä tosin vaan seitsemään,sanoin että kavereita saa tuoda kotiin ja kahvitkin keittää ja jotain sen kanssakin syödä mutta minulle ei saa olla tiskiä eikä jälkien korjausta, eikä sitä ollutkaan ainakaan usein, paljon meillä nuorta väkeä kävi koska katsoimme sen paremmaksi kuin se että pojat olisivat olleet pois kotoa.

Kuljun mökki oli että siellä käytiin lähinnä kesäaikaan ja sadon korjaamisessa siis marjat ja omenat oli kova homma, kerran menimme Paavon kanssa viikonloppuna mökille ja tein lettutaikinan valmiiksi ja kun tyttöjäkin oli sanoin että paistakaa te letut ennen lähtöänne. Tulimme sunnuntaina puolen päivän aikaan niin tytöt oli vielä ,en muista joko letut oli paistettu, mutta kerroin tarkoittaneeni että letut paistetaan lauantaina.Pojat ovat olleet aina kissaihmisiä ja meillä oli aina kissa, Yhden nimi oli Holopainen ja se vissiin oli joka odotteli aina kun Jouni tuli koukustakin keittiön ikkunalla.Kerran Paavo oli Hatanpäällä suonikohjuleikkauksessa ja kissa odotteli illalla Paavoa tulevaksi iltavuorosta ja kun  ei tullut alkoim kauhea ulina ja huuto, sanoin Paavolle siellä käydessäni että tuon sen tänne kun ei saa nukuttua kun kissa huutaa.No sitten kun hän tuli sairaalasta mutta oli sairaslomalla, aamulla kun kello soi kissa tuli ja alkoi kiskoa Paavoa viiksistä kun Paavo ei noussut tuli minua tyrkkimään että jonkun on töihin mentävä, ihmettelimme sen käytöstä.

Jorma meni Pirkanmaan ammattikouluun laboranttilinjalle ja olikohan Jouko silloin armeijassa Hämeenlinnassa ja heti mentyään sairastui infulenssaan ja oli muutama viikko ettei tainnut kukaan päästä lomallekaan, kun hän tuli armeijasta myös hän meni samalle linjalle ammattikouluun. En muista oliko Jorma vielä koulussa kun löytyi Kaija hän kävi tyttökoulua ja pääsi ylioppilaaksi ja muistan kuinka iloinen olin kun hän uusi valkolakki päässä poikkesi meillä kotiin mennessään, kun he menivät kihloihin oli juhlat Leppäsellä he asuivat Härmälässä, kun läksimme pihasta siinä oli niitä nuoria niin Jouko löi polveensa ja sanoi lähdettihin tässä kosimahan.

Niin tapasimme Leppäsen Marjatan ja Veikon ensikerran, Kaijan veljet olivat jo meillä käyneetkin, tuli uusi yatäväperhe lisää ja melkeinhän me sukulaisia oltiinkin. Kun Jorma pääsi ammattikoulusta hän ja moni luokkatoveri hakeutuivat töihin Porvooseen Nesteentutkimuskeskukseen ja Kaija joka oli kouluttautunut kaupalliselle alalle sai sieltä myös töitä.Siitä talon naiset oli ulkona lapsia vahtiessaan arv ailleet asuvatkohan yhdessä kun ei ollut vihitty, kyllä he asuivat kävimme siellä ainakin kerran en muista kävimmekö useammin. Jouko oli löytänyt tyttöystävän luokkatoveristaan Eijasta joka oli ainakin minulle kovin mieleinen, myös he koulun päätyttyä lähtivät Porvooseen ja molemmilla oli työpaikka Nesteellä. Jouni oli silloin armeijassa Tikkakoskella ja lomilla käydessään kertoi hauskoja juttuja sieltä hän ei tainnut ottaa sitä niin tosissaan kuin Jouko.

Hatapäänhovissa oli useampia taloja ja kavereita oli monta, muistan erikoisesti Mämmilän Karin hänellä oli marsu ja sen kyllä haistoi jos oli ollut vieraisilla sen kanssa Jounin luona ja Jounilla oli pieniä valkoisia hiiriä,kerran  olivat päässeet karkuun ja se oli kovaa metsästystä kun niitä etsittiin,Jorma san oi ettei hän rupea ennen nukkumaan ennen kuin joka ainoa on löydetty mutta kaikkia ei löytynyt koskaan vaikka minä seuraav ana päivänä kävin läpi kaikki keittiön kaapitkin ja siivosin joka nurkan. Myös Linroosin Risto on jäänyt mieleeni hän oli toisaalta totinen  ja toisaalta semmoinen veijari ettei tiennyt oliko totta vai ei, kerran joku pojista näki että Risto tulee meilla ja sanoi että tulee varmaan lainaamaan hengaria luulin että taas pojat hööpöttää minua niinkuin monesti ennenkin, Risto tuli ja sanoi saisinko lainata hengaria, luulin että pojat ovat sopineet keskenään jutun, sanoin että saat mutta kerro mihin sinä sitä tarvitset, hän kertoi että avaimet jäi kotiin, olin yhä enemmän sekaisin, pyysin näyttämään kuinka hengari siinä auttaa, hän näytti hengari postiluukusta sisälle ja sillä sai käännettyä lukkoa niin että aukesi.Pojilla oli poikien konstit.

Tampereella, Kaukajärven Annalassa

Kun Jouni tuli armaijasta myös hän meni Pirkanmaanammattikouluun ja muistelen että joku opettaja oli kysynyt onko teitä kotona vielä monta,ja onhan se ihme että melkein joka vuosi tuli kouluun uusi J.Kantanen.Isommat olivat jo Porvoossa ja muistan kun Jounille ostettiin ensimmäin en auto, tulin työstä väsyneenä ja Paavo oli tullut jo aikaisemmin, Jouni sanoi että nyt lähdetään ostamaan autoa ja niin lähdettiin en muista mistä päin, m ielestäni se oli kuitenkin niin isokokoinen että vastustelin ettei nyt sentään linja-autoa, mutta se ostettiin  ja kyllä Jouni haki minut iltavuorosta monta kertaa ,olin tosi ylpeä kun poika tuli hakemaan autolla.

kun oli jääty kahden ja matkustelimme lähinnä itäblokin maissa kun Paavon työkaverit tekivät niitä retkiä niin oli turvallisempaa tutussa joukossa kulkeminen. Sitten Jorma ja Kaija sekä  Ville alkoivat käydä Turkissa ja houkuttelivat mukaan ja mikäs sen parempaa kuin omien kanssa matkailu. Jaa nyt unohdin ensinhän me kävimme Bulkariassa ain akin pari kertaa sen oli lähinnä rann alla löhöilyä kun niin kuumakin oli, käytiin toki joskus jollain retkelläkin mutta omassa porukassa. Muistan kerran kun oli ollut pilvinen päivä eikä voinut rannallakaan olla niin seuraavana aamuna aamupalalla kun olimme Ville juoksi ulkoa ja huusi nyt äkkiä rannalle ennen kuin ilma pilaantuu. Hyvin ne kaikki reissut meni, ei sattunut kummempia haavereita, kerran oli Kaijan äitikin mukana.

Sitten alkoikin vaikeat ajat kun Paavolla todettiin syöpä ja kun pääsi vihdoin hoitoon sai solumyrkkyjä ja se oli rankkaa, ensin oli viikon yhtä kyytiä Pikonlinnassa ja sen  jälkeen kävi poliklinikalla hoidoissa, sen hoidon jälkeen meni hyvin pari päivää mutta pelkäsin aina kun tuli se kolmas päivä hän oli niin masentunut ja haluton että kun tulin töistä piti puoli väkisin viedä hänet ulos kävelemään koska niin oli käsketty tehdä.Hiukset lähtivät ja oli niin laihakin ja surkea. mutta sitten kun hoidot loppui huhtikuussa läksimme Turkkiin juhannuksen aikoihin, hän oli hyvin innokas lähtemään ja nautti reissusta, alkoi hiuksetkin taas kasvaa ja pari vuotta elimme n ormaalia elämää kunnes taas löydettiin pesäke keuhkoista joka leikattiin siis osa oikeasta keuhkosta , se leikkauksen haava oli hyvin kipeä ja hän katui kun antoi leikata mutta sekin meni sitten ohi.

Tällä välillä olin joutunut vaihtamaan työpaikkaa Koukkuniemen Marjattaan siivoustyöjohtajaksi, en olisi mielelläni vaihtanut mutta kun oli kurssiajalta kaupunki maksanut palkan olin velvollinen menemään .Siellä ei aikaisemmin ollut siivoustyönjohtajaa ja se aiheutti m onenlaista hankaluutta esim. ei ollut minkäänlaista toimenkuvaa minkä mukaan toimia oli melkein itse se rakennettava, ylihoitaja joka oli esimieheni myöntyi kaikkeen joka teki oloni entistä hankalammaksi koska aiheutti kateutta jopa osastonhoitajissa. Piti olla rohkea jos tahtoi saada muutokset läpi. Eräs työntekijä yritti kiristää omat lomansa hänelle sopivaan aikaan ja loukkaantui koska en myöntynyt vuorot pidettiin niin kuin enn en kin, myöhemmin olimme tämän henkilön kanssa hyvät ystävät.

Oli mielessäni jo eläkkeelle jääntikin ja odottelin vaikka siihen oli vielä pari vuotta aikaa kun vaihtui ylihoitaja ja taas omat koukeronsa kunnes olimme tehtävistä samaa mieltä. Kalenteriini merkkailin kuinka monta lomaa vielä mutta viimein koitti päivä että sain jättää tehtävät toisille ja astua vapauteen.

Sitten  taas Paavolle tuli oireita joita alettiin tutkia ja todettiin että syöpäpesäke on aivoissa jota ei voi leikata ,hän jäi viikoksi sädehoitoon se ei parantaisi vaan vähän jarruttaisi etenemistä. Tilasin audienssin johtavalta lääkäriltä ja kysyin mikä on enn uste hänen kohdallaan puoli vuotta jos hyvin käy, kysyin mihin kaikkeen pitää varfautua kun on aivoissa personallisuuden muutokseen ,väkivaltaan mihin kaikkeen. Ei osannut sanoa koska ei tiedetty mihin suuntaan kasvu tapahtuu, yksin ei saanut jättää kotiin  eikä yksin päästää uloskaan. Paavolla oli lähellä työkavereita joille kerroin tilanteenja he vuorotellen kävivät pyytämässä ulkoilemaan ilman että Paavo tiesi että oli järjestetty, kerran muistan loppuaikoina että Jouko tuli siksi aikaa isänsä kanssa kun kävin kaupungissa asioita hoitamassa. olin tyytyväinen että pystyin pitämään hänet kotona niin loppuun saakka. Eräänä aamuna totesin että jalat ei pidä melkein kantaen vein vessaan  ja takaisin ja aamupalan ja lääkkeet sänkyyn, silloin soitin lääkärille ja kerroin tilanteen hän sanoi hänelle on täällä paikka varattuna tilatkaa ambulanssi, siltä reissulta hän ei takaisin tullut. Alkoi elämä yksin en tiennyt kuinka sitä elämää eletään kuinka päivä aloitetaan keitetäänkö puuroa vai kahvia, kaikki oli taas opeteltava alusta alkaen, surutyö on kovinta työtä jota olen tehnyt.

Tuossa edellisessä kirjoituksessani kiirehdin nopeasti siihen vaikeimpaan kokemaani asiaan Paavon kuolemaan ja jäi kokonaan käymättä läpi näitten toisten lapsenlasten syntymä ja lapsuus kerroin vaan Villestä joka oli ensimäinen siitä sarjasta. Kaisa ,Eijan ja Joukon tytär syntyi muistaakseni 1977, siis neljä vuotta myöhemmin kuin Ville, tuli sukuun tyttö ja se tuntui ihmeelliseltä meistä kaikista , minä ompelin ja kudoin hänelle jotain vaatteitakin, muistan kerran kun olimme jossain messuilla ja Kaisa jo käveli ja hän katseli jotain hyvin hartaasti ja hiljaa ja kun hän lähti liikkeelle eräs vieressä oleva nainen säikähti kamalasti sanoi että hän luuli koko ajan että se on nukke joka siinä seisoo, samoin eräänä talvena olimme minä ja Jouko Kaisan kanssa ostamassa hänelle hattua.Ensimmäisessä paikassa esiteltiin hattua joka oli mielestäni liian poikamainen ja sanoin ei me tytölle semmoista osteta. Mentiin Kekäleen lasten osastolle jossa oli valinnan varaa ja myyjä laittoi tytölle hatun päähän kun Kaisa sanoi jos tämä on poikien, silloinkin myyjä hämmästyi kovasti että osaako noin pieni jo puhua, se hattu me kyllä ostettiin.

Sitten syntyi Jarno jos nyt oikein muistan ja hän oli aika kova poika huutamaan, välillä Kaisa hermostui siihen huutoon. Jarno oli myös kova äitinsä perään monesti säälitti Eija kun vaikka meni vessaan Jarno huuti oven takana. Kyllä he yhdessä paljon leikkivätkin kun Jarno vähän varttui.Vielä Kaisasta , kerran tuli isänsä kanssa meille kun asuttiin Annalankadulla ja talon naisilla oli kerhohuoneessa palaveri pikkujoulujuhlan ohjelmasta ,Kaisa oli mukanani ja oli siellä muutamia samaa ikää olevia poikiakin jotka hyppiv ät ja temppuilivat siellä, Kaisaa ehkä harmitti kun ei kehdan nut mennä mukaan.Yhtäkkiä hän laskeutui sylistäni ja alkoi laulaa: Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö:hän lauloi koko laulun välillä jäi jumiin ja minä pikkuisen autoin ja kun laulu loppui hän nousi takaisin syliini. Naiset alkoi ihmetellä että siin ähän on yksi ohjelma numero, Kaisa ei puhunut mitään vielä silloinkaan kun men tiin kotiin. Jarno oli välillä meillä hoidossakin oliko Kaisa tarhassa sitä en muista, mutta eräänä päivänä kun tulin töistä Paavo oli kai lomalla koska hän oli Jarnon kanssa kotona. Kysyin että kuin kas se päivä on mennyt? Jarno vastasi aika hyvin mutta minulla meni kakka housuun . Kysyin mitäs se pappa sanoi ; ei se siitä mitään sanonut suihkutteli vaan mutta siitä se suuttui kun laitoin vessan oven lukkoon enkä saanut auki,no m itä pappa siitä sanoi ,tätä temppua et sitten tee toista kertaa.Että näin elettiin silloin.

Kun Jaakko syntyi Jouni oli vienyt  Päivin laitokselle päivällä, oli lauantai ja Manttaalitalolla oli tanssit jossa Jounikin oli soittamassa me olimm e siellä Tynkkyjen kanssa ja sinne tuli tieto että Joun ille on syntynyt poika, iloi oli suuri ja tanssi maistui. Kerrankin kun tuli isänsä kanssa käymään osasi jo kävellä hänellä oli reppu selässä joka oli hyvin pullea, siellä oli pojalle vaippoja. Hän kyseli usein kun katsoimme ikkun asta ulos autojen merkkejä no enhän minä tiennyt hän sanoi; eikö naiset tiedä mitään, kerroin että kyllä jotain mutta automerkit eivät kuulu naisten tietoihin.Kerran taas kun  tulivat hänellä oli pieni työkalupakki kädessä ja se oli tosi hassun näköistä, oli siellä työkalujakin jotain en muista mitä.Sitten syntyi Juho, hän oli vauvana niin kiltti etten ollut ennen moista tavannut, muuten kuin nyt kun Juhon pojat on mielestäni yhtä kilttejä.Kerran Päivi ja Jouni menivät johonkin kaverilleen yökylään, Jaakko oli sanonut äidilleen :tulette sitten pois kukonlaulun aikaan, aamulla hän sanoi ei niitten tarttis niin aikaisin tulla voisivat siellä  vaikka syödä.Juho kaihtoi pun aista väriä ei saanut olla missään hänen v aatteessaan punaista, kudoin hän elle villapaitaa ja äitinsä kiusasi ja sanoi että varmaan mummi laittaa siihen punaista, Juho ei hyväksynyt vaan sanoi se on rakkauren väri, niin tarkkoja m eidän lapsenlapset ovat olleet pienenä.

Kaikki meni oikeassa järjestyksessä lapsenlapset kouluun kun tuli se aika, kerron tässä välissä sen kun satuin muistamaan kerran Paavo meni Nokialle ja vei Jarnoa johonkin kerhoon, Jarno ei suostun ut leikkim ään toisten lasten kanssa vaan he leikkivät papan kanssa kaksin ja lähtivät sitten kotiin, niin että se siitä kerhosta.Villen luokkatoveri tyttö täytti kai yhdeksän ja piti bileet joihin piti ostaa lahja vanhemmat kysyivät että mikä olisi sopiva V illen mielestä ne oli korvakorut, vanhemmilta meni hetkeksi jauhot suuhun mutta korvakorut ostettiin ja siellä oli tanssittukin ja kuulemma hitaita  mitä se sitten lieneekin. Tämä menee kyllä epäjärjestyksessä nämä jutut mutta Kaisasta muistan kun hän oli tarhassa hän kerran sanoi :Minä en kyllä tykkää jos Mikko tulee taas sinne "kysyin että miksi "No käy samalla tavalla kun viimeksikin" kuinkas viimeksi kävi,"No rakastuttiin"kysyin kuka, Minä,  Mari ja Katriina, no entä Mikko, kyllä sekin ,no mistä sen tiesi ,sehän kiusasi meitä, siis varma merkki.

Jaakko ja Juho olivat meillä harvemmin, koska toinen mummi oli lähellä ja helposti saatavissa lapsen likaksi, se minua vähän harmitti, siksi en tiedä heidän sen aikaisista tyttöasioistaan juuri mitään, harmillista, jokainen vuorollaan pääsi ripille,  joka oli juhlan aihe aina silloin. Ville pääsi ylioppilaaksi ensin ja sitten Kaisa ja myöhemmin vielä Juho. Jarno ja Jaakko kävivät ammattikoulun ja jokainen on sen jälkeen päässyt töihin ja pysynytkin töissä niin että ahkeria heistä on tullut ja kunnollisia miehiä paitsi Kaisasta hänestä tuli nainen m utta siitä voin kertoa myöhemmin.