Luin tuolla Tiukun varpaan tapaturmaa ja tuli mieleeni kuinka minun lapsuudessani hoideltiin hommat kotona. Silloinha oli ukkilassakin jossa asuimme puulattiat jotka ei olleet niin kovin höylättyjä sileäksi. Ja minullehan se tapaturma tuli jos kelle, olivatko jalkani jo silloin n iin painavat että kerran kun juoksin tupaan lattiasta menikin iso tikku jalkapohjaani siihen päkiäisen kohdalle ja se alkoi märkiä, kesä kun oli ja paljasjaloin juostiin. Sitä särkikin ja lääkäriä ei ollut kun kirkolla ja milläs sinne menet, ei ollut autoa  eikä kai bussikaan kulkenut kun kerran päivässä.

Niimpä eräänä päivänä äiti rupesi lääkäriksi ja Kauno setä asistentiksi (isä ei ollut kotona  joten tämä oli mahdollista ), Minut laitettiin pitkälle penkille mahalleen, silloin huusin jo kovasti aavistaen mitä tuleman pitää. Kaunosetä piti kiinni selästä ja jalasta ja äiti halkaisi partakoneenterällä sen märkivän jalkapohjan, arvaatte varmaan miltä tuntui, ei ollut puudutusta. Mutta mätä alkoi tulla pois ja välillä äiti jollain desifioi en tiedä millä ja niin alkoi jalka parantua. Kiellettiin kertomasta isälle hän ei olis siitä hyvää sanonut.Perhoset vaan lenteli silloinkin.