Kun olin lapsi asuimme maalla jossa melkein vieressä kulki maantie,sellainen hiekkatie jiota tiet silloin olivat. Ei se haitannut talvella kun oli jyrkkä ja pitkä mäki ja vesikelkka johon meitä mahtui monta laskettelijaa, mutkissa pelotti koska kelkka kulki lujaa jo siinä kohden, hiukan kirkuen saattue meni eteenpäin.Kun kelkka kulki kotimme ohi äiti joskus huuteli Tuulikki ja Eila kotiin.

Ei me sellaisia huutoja kuulleet vaikka vastaantulijat kertoivat äitinne huuteli kotiin, hui hai mitä me siitä välitimme koska oli niin hauskaa laskea lujaa vaan ylämäkeen astellessa puhuimme hiljaa ettei äiti vaan kuule jos on ulkona.Vaikka oli pakkanenkin ei siitä välitetty eikä sitä tuntenutkaan että käsiä ja jalkojapaleli.

Vaan kun tuli kotiin lähdön aika alkoi hirvittää kuinka vihaisia vanhemmat olivat ja alkoi jo kylmyyskin tuntua hiukan arkaillen avasimme ovea ja otimme vastaan nuhteet joita varmasti tuli ja uhkaus ettei päästä seuraavana iltana, tosin koskaan se ei toteutunut ehkä vanhemmatkin muistivat jotain lapsuudestaan.