Luin tuolta miniäni kirjoittamasta blogista  kirjeistä sota-ajalta ja tuli mieleeni ettei meistä kukaan ymmärtänyt ottaa talteen kirjeitä joita isä lähetti rintamalta. Hän kirjoitti meillekin Tuulikin kanssa erikseen ja äidille, Pertti ja Maila olivat sen verran pienempiä etteivät osanneet vielä lukea. Talvisodassa hän oli koko ajan rintamalla ja kirjoitti kyllä sieltäkin, mutta jatkosodassa hän oli korjausjun assa kun valtio haki hänet sinne, ja siellä hän näkiesim. Aunuksessa paikallista väestöä ,niin ymmärsin ja kirjoitti milloin näki Pertin kokoisen pojan siellä milloin minun tai jonkun muun tyttönsä kokoisen ja näköisen lapsen.

Kyllä niistä kirjeistä huokui se suunnaton ikävä perhettä ja kotia, isähän oli hyvin kotirakas ihminen .Se että hän oli sodan jälkeen niin vähäpuheinen oli varmaan sen sodan aiheuttamaa, sodasta hän ei puhunut koskaan. Kyllä hän ennen sotaa oli iloisempikin ja soitti ja lauloikin. Hänelle v armaan niin kuin monelle muullekin sota jätti sieluun tai mieleen lähtemättömät jäljet ja luulen ettei hän päässyt niistä koskaan ja se hän en vähäpuheisuutensa johtui siitä , vaikka ei hän aikaisemminkaan ollut mikään suunsoittaja.

Myös siitä puhuimme tai oikeastaan minä puhuin viikonloppuna kun oli sitä sukua koolla että,  hänhän oli nuorena ollut Helsingissä töissä ja kävi jossain akatemiassa luennoilla ,en edes tiedä mikä se on , vaan meillä oli kotona hyvin tarkka järjestys esim.ruokaillessa, ei saanut puhua ruoka suussa ruokailuv älineitä opetettiin käyttämään pienestä pitäen  ja monia muita asioita joita eivät luokkatoverimme ollenkaan ymmärtäneet. Luulen että isälle oli tärkeitä nämä asiat että hänen lapsensa osaavat käyttäytyä.