Kun muistelen lapsuuttani tulee mieleen se että m elkein aina pelkäsin jotakin,eniten sitä jos isä tai äiti kuolee, ja äiti kun hän suuttui lähti monesti metsään ja minä juoksin perässä ja itkin, vaikka äiti olisi ollut puskan toisella puolella hän ei vastannut kun huusin vaan jos huomasin  hänet hän oli kauhean vihainen siitä perässä juoksemisesta, kaipa hänellä oli siihen omat syynsä ja se oli ennen käden menetystä. Pelkäsin myös ukkosta aivan mielettömästi koska kukaan ei selittänyt mitä se on, tai osaako sitä kukaan edes selittää. En halua miten kään syyttää äitiä vaan kertoa että sellainen oli silloin tavallista monessakin perheessä, meillä ei ollut viinan takia koska isä oli ihan absoludisti..Kyllähän meillä oli hauskaakin ja leikittiin ja leikkikoti oli ison kuusen juurella ja rikkonaisia astioita oli leikissä ja käpyjä ne olivat lampaita ja sikoja mitä kulloinkin, ei silloin ollut niin kaun iita leluja kuin nyt mutta jos olisi ollutkin olisimmeko olleet onnellisempia, luulen että ei, nythän jäi tilaa mielikuvitukselle.